LivBox – Lokakuu 2014

LivBox lokakuu 2014

Nuuh nuuh! Ah, mikä ihanan tuoksuinen LivBox tänään saapuikaan työpaikalleni! Mustasta, tällä kertaa melko pienikokoisesta boxista paljastui tällä kertaa pinkkiä, mistä en sinänsä yllättynyt, koska nyt on kuitenkin taas Roosan Nauhan aika. Rintasyöpää vastaan kampanjoidaan tällä hetkellä useankin eri tahon toimesta ja myös Lokakuun LivBoxeista on jokaisesta mennyt euro rintasyövän vastaisen taistelun tukemiseen.

Tällä kertaa Boxin teemana oli siis Supernaisen väri, roosa. Itse en erityisemmin vihaa enkä rakasta roosaa/pinkkiä värinä. En pukeudu siihen, koska näytän siinä helposti pikkuiselta possulta, mutta käytän sitä ihan mielelläni kynsilakassa ja meikeissä yleensäkin. Pinkit asiatkin ovat joskus ihan kivoja, kuten esimerkiksi tässä lokakuun boxissa tulleet pinkit tuotteet. Tuotteiden lisäksi tässä kuussa saimme myös kuukauden ilmaiset Me Naiset -digilehdet, minkä aion kyllä tsekata! Joskus on nimittäin tullut kyseistä lehteä luettua ja se onkin varmasti ihan hyvä valinta monenkin ikäiselle LivBoxin tilaajalle. Kiva yllätys siis!

En mene tässä Roosa Nauha -kampanjoihin sen enempää, vaan esittelen boxin tuotteet!

LivBox-lokakuu-kaikki

Paketista paljastui tällä kertaa Neutrogenaa, Lumenea, OSIS+:a, sekä Schwarzkopfin BC (BonaCure) -tuotteita. Mukana oli yhteensä 5 tuotetta. joista ilmeisesti kolme oli normaalikokoisia (tuo OSIS+ -purkki näyttää kovin pieneltä, mutta ainakin sitä myydään tuossa koossa). Paketti tuoksui todella ihanalta, puhtaalta ja ruusuiselta! En normaalisti niinkään pidä ”keinotekoisesta” ruusuntuoksusta, mutta tämä paketti tuoksuu kyllä niin ihanalta, että on vaikeaa olla vain nuuhkimatta!


Neutrogena Visibly Clear Pink Grapefruit Oil-Free Moisturizer (Ovh 8,55 € / 50 ml)

Olin hieman yllättynyt siitä, että paketti sisälsi jälleen kosteusvoiteen, kun sellainen tuli juuri edellisessäkin paketissa, mutta tokihan nuo voiteet avaamattomina pitkään säilyvät. Tämä Neutrogenan voide lupailee pehmentää ja kosteuttaa ihoa, sekä ehkäistä epäpuhtauksien syntymistä samalla kun se tekee ihosta raikkaan ja sileän tuntuisen. Kuulostaa sopivalta etenkin nuorelle, oikukkaalle iholle. Tuotteen kerrotaan sisältävän mm. aloe veraa ja kamomillauutetta, mitä en ehkä olisi yhtäkkiä odottanut epäpuhtauksia vastaan taistelevalta tuotteelta. Puhdas aloe vera-geeli on tosin erinomainen kaikin mahdollisin tavoin oikuttelevalle iholle (nimimerkillä sitä Jenkkilästä aikoinaan 500ml pulloissa hamstrannut), joten ymmärrän, miksi sitä olisi tässä mukana. Voiteen luvataan tuoksuvan verigreipille – kuulostaa hyvältä! En viitsi avata purkkia nuuhkaistakseni, koska laitan sen kuitenkin eteenpäin, kunhan keksin kenelle!


Lumene Arctic Sand -kynsilakka (Ovh 16,90 € / Roosa nauha -kampanjapakkaus, sis. CC-voide ja kynsilakka)

Omistan entuudestaan jonkun Mavalan kynsilakan, jonka uskon vastaavan koostumukseltaan suunnilleen tätä, sillä tämän kerrotaan jättävän kynsille ”hiekkaisen karhean mattaefektin” – kuulostaa jännittävältä! Toivottavasti efekti ei ole niin karhea, että sillä esim. repii sukkahousunsa… ;) En tiennytkään, että Lumene(kin) oli niin innokkaasti hypännyt mukaan Roosaan nauhaan, että on luonut sitä varten ihan oman tuotteensa. Taitaahan Lumenella näitä ”hiekkalakkoja”, olla ennestäänkin, mutta tämä on ihan puhtaasti Roosaa nauhaa varten kehitetty sävy. Luonnossa lakka on oikeastaan pinkimpi kuin kuvassa yllä, mutta valitettavasti en päässyt tähän hätään ottamaan kuvia luonnonvalossa. Sävy ei sinänsä vetoa minuun, joten olen hieman kahden vaiheilla pidänkö lakan vai laitanko sen eteenpäin.


OSIS+ Glamination (Ovh 11,90 € / 100 ml)

En oikein tiedä mikä tämä on. Kuvaus sanoo, että kiiltokiinne, purkki sanoo, että vahva, kiiltävä kiinnitesuihke (tai jotain vastaavaa), eli ilmeisesti kyseessä on kiiltoa antava hiuslakka? Herkullisen näköinen pakkaus, täytyy myöntää! En itseasiassa tiennytkään, että OSIS+ kuuluu Schwazkopfille! Olen joskus vuosia sitten hankkinut OSIS+ suoristussuihkeen ja sitä on vieläkin jäljellä… Hiuslakoilla en kyllä tämän lyhyen tukkani kanssa tee oikein mitään, enkä Schwarzkopfia käytä muutenkaan (enää), joten kiertoon lähtee tämäkin.


BC Oil Miracle Rose Oil Hair & Scalp Shampoo (Ovh 17,90€ / 200 ml)

Nyt löytyi se hyväntuoksuinen! Edes purnukkaa ei tarvinut avata, niin vahva tuoksu tässä on! Aivan mielettömän ihana tuoksu – voi kun tätä saisi parfyyminä jostain, ostaisin heti pullollisen! Purkkia oli todella hankala kuvata, sillä jostain syystä sen fontti on todella epätarkkaa, saaden jokaisen kuvan näyttämään tavalla tai toisella tärähtäneeltä! Mutta! Shampoo itsessään sisältää damascena-villiruusuöljyä, joka hemmottelee ja kosteuttaa hiuksia ja hiuspohjaa. Lupauksena on sileät ja kiiltävät hiukset, jotka eivät tunnu raskailta. Kuulostaa siis hyvältä! Ah, tämä on todella haastava laittaa kiertoon, koska olen aivan hulluna tuohon tuoksuun, kuten varmaan jo huomasittekin!


BC Oil Miracle Rose Oil (Ovh 19,90€ / 100 ml)

Tämän täytyy olla aika hyvä. Käytin pitkään BC:n Miracle Oilia hiuksiini ja se oli aivan erinomainen tuote, joten uskoisin tämänkin olevan mainio. Etenkin jos tämä tuoksuu samalle kuin tuo shampoo… mikäpä olisi ihanampaa kuin kulkea ympäriinsä hiukset ruusuilta tuoksuen? No ei kovin moni asia! Tätä tuotetta voikin sitten käyttää sekä päänahkaan ennen shampoopesua, että kosteisiin tai kuiviin hiuksiin kosteuttamaan ja viimeistelemään hiusta. Eteenpäin lähtee tämäkin, mutta edelleen, hieman haikein mielin.


Mitä pidit lokakuun LivBoxista?

LivBox-lokakuu-kaikki-tuotteet


Kiinnostaisiko oma LivBox? Syöttämällä tilauksesi yhteydessä alekoodin jennin saat joko a) 15 % alen jatkuvan tilauksen ekasta boxista tai b) 15 % alen kolmen kuukauden määräaikaisen tilauksen loppusummasta. Tilauksen pääset tekemään TÄSTÄ. Koodi on voimassa marraskuun 2014 loppuun saakka (30.11.2014).


Huom. Olen itse tilannut ja maksanut boxini, en ole saanut sitä yhteistyön kautta, vaikka alekoodin kauttani saatkin!


8 thoughts on “LivBox – Lokakuu 2014

  1. Aika ihana paketti! Suosittelisitko tuota voidetta herkälle, epäpuhtaalle ja pintakuivalle? Kiinnostuin myös tuosta Lumenen hydra drops- meikkivoiteesta, sopisiko se ylä-aste ikäiselle tytölle? Sulla on kyllä tosi kiva blogi, oon löytänyt täältä tosi paljon inspiraatiota :)

    1. Kiitos ihanasta viestistäsi! :) Oma ihoni on usein herkkä, ajoittain pintakuiva ja herkästi epäpuhtauksiin menevä, joten olen siltä osin hieman samassa veneessä kanssasi. En ole kokeillut tätä boxista tullutta Neutrogenaa, mutta tuotteen kuvauksen perusteella voisin ajatella sen sopivan ainakin epäpuhtaalle, mutta pintakuivalle iholle. Mikäli olet herkkä myös tuoksuille, voi olla, että greipin tuoksu ”käy nenään”, mikäli se tässä tuntuu kovin vahvalta. En tule kuitenkaan itse tuota voidetta käyttämään ja mulla on yläasteikäiset tuttavatkin aika vähissä, joten jos haluat, niin voin lähettää voiteen sulle postissa. (heitä siinä tapauksessa osoitteesi sähköpostilla blogini uuteen e-mailiin: jenn1nblog@gmail.com)

      Mitä tuohon Hydra Dropsiin tulee, niin suosittelen kokeilemaan! Se on koostumukseltaan mukavan kevyt ja kosteuttaisi pintakuivaa ihoa varmasti mukavasti. Keveytensä ansiosta voisin ajatella sen toimivan hieman epäpuhtaallakin iholla (tosin peittävyyttähän siinä ei ihan hirveästi ole, että jos iholla on punaisia näppyjä kannattaa niihin käyttää jotain peiteainetta). Omaa ihoani tuo meikkivoide ei ole ärsyttänyt.

      1. Ostin Lumenen hydra drops meikkivoiteen Hervannan duon tokmannilta hintaan 12.90 €
        Sävy 1 on ihan täydellinen iholleni, ja se on todella kevyt ja sopivan peittävä! Myös kosteutus on aina iso plussa, ja toimii varmasti myös talvella :) Kiitos tuhannesti, että suosittelit sitä! :)

      2. Oi, kiva, että se sopii :) Itsekin tykkään tosi paljon sen koostumuksesta, vaikka ihoni ei tällä hetkellä oikeastaan kosteutusta kaipaakkaan, käytän silti tuota meikkivoidetta joka päivä, koska jokin siinä vaan vetää puoleensa :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s