Pitkät vapaat

Kesälomani pidän vasta syksyllä ja jouluna (kesästä kun en niin välitä), mutta olen onnistuneesti sullonut muutaman perjantaivapaan kalenteriini takaamaan, että saan pitkän viikonlopun silloin tällöin – esimerkiksi nyt Helatorstain yhteydessä. Vaikka sää ei ole oikeastaan ollut kummoinen (aika kylmä, kostea ja tuulinen tähän saakka), on kuitenkin mukavaa olla kotona ja saada jotain aikaankin. Arkisin olen aina niin poikki, että illat menevät puolikoomassa ennen sänkyyn kaatumista, mutta tällainen useamman vapaan putki herättää minussa mm. leipurin ja siivoojan – kummatkin ihan hyviä asioita.

suolasuihketukka

Perjantaina, vain n. 5 h yöunista huolimatta, näytin kuitenkin kohtuullisen freesiltä ja touhusinkin pää punaisena, kunnes alkuillasta sammuin täysin. Aamupäivällä sain aikaan yhtä sun toista, mm. Miken kesäopintokuvioiden selvittelyä, KELAan soittelua (noiden opintojen tiimoilta), laskujen maksua, bussikorttien lataamista ja vein koiran trimmattavaksi. Samalla hain postista LivBoxin arpajaisista voittamani Lumene LAB -tuotteet ja hykertelin tyytyväisenä omaa aktiivisuuttani. Lisäksi ihastelin suolasuihkeen tuomaa rentoa ilmettä tukassani (kuvassa yllä) ja fanittelin taas jokin aika sitten Zizzistä hankkimaani keinonahkatakkia, joka vaaleudestaan huolimatta jotenkin sopii minulle…

neilikat

Kauppareissulta tarttui eilen mukaan kimppu valkoisia neilikoita – lempikukkiani. Hääkimppuni aikoinaan oli myöskin ”valtikkamainen” ja painava kimppu valkoisia neilikoita. Neilikat olivat myös isäni lempikukkia, tosin hänen suosikkejaan oli punaiset, joista itselleni ainakin tulee aina espanja mieleen, todennäköisesti siksi, koska lapsuudessani näkemilläni flamenco-tanssijattarilla oli aina neilikoita hiuksissaan… Itseasiassa neilikathan ovatkin Espanjan kansalliskukkia, nyt kun tulin asiaa ajatelleeksi. Isäni opiskeli muuten vielä ”vanhoilla päivillään” espanjaa, ihan vaan huvin vuoksi. Minä puolestani olen alkanut opiskella italiaa, vaikka toki espanja olisi kielenä käytännöllisempi. Valitsin italian lähinnä Miken sukujuurien takia – ja koska todennäköisesti otamme ennemmin tai myöhemmin käyttöömme hänen italialaisen sukunsa sukunimen… joka on myös suomalaisen helpompi lausua.

Tänään olen ulkoiluttanut polkupyörääni tihkusateessa, katsonut Star Trekiä (Next Generation, 7. kausi), pyykännyt, käväissyt kaupassa (pyörällä), juonut ihanaa mansikka-granaattiomena matea ja päättänyt lämmittää saunan.

Mitäs teidän viikonloppuun?

Mainokset

One thought on “Pitkät vapaat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s