Jännitystä ilmassa

Nyt jänskättää. Viime viikonloppuna parantelin flunssaa ja pidin samalla omat ”kauneusmessuhaalintani” internetin ihmeellisessä maailmassa kun I love me -messut jäivät kokematta. Saatoin ehkä tuhlata ennakkoon veronpalautuksia – todella järkevää toimintaa, mutta olen ollut todella kiltti tyttö melkeinpä koko vuoden, enkä ole juuri hurjastellut kosmetiikkaostosten parissa, vaan ostanut vaan niitä ”pakollisia pahoja”.

Okei, ehkä ei puhuta Essence -keräilystäni nyt mitään.

Tällä kertaa haalinta suuntautui ensin Naturellement -verkkokauppaan, josta tilasin jotain jo kuukausia haaveilemaani – Sabe Masson ”pehmoparfyymin” tuoksussa Macadam Paz. Odotukset ovat enemmän  kuin korkealla. Tuoksuvalinta oli äärimmäisen vaikea, mutta päädyin Macadam Paz -tuoksuun lopulta sekä pakkauksen, että tuoksukuvauksen pohjalta. Parfyymin ensituoksuna on yksinkertaisesti hieman sitruksinen neroli, jota seuraa tuberoosa, myskisalvia ja muskottipähkinä. Pohjatuoksuna löytyy Texasin setri(puu), kistus ja  vanilja. Vähän pelottakaakin, että mitä sieltä tulee…

Seuraavaksi klikkailin Heluna Shopista Crazy Rumors -huulirasvoja (Suomen edullisin hinta ja laajin valikoima, uskoisin) joista valikoitui Mocha, Cinnamon Bun & Orange Creamsicle. Satuin ehkä jo nappaamaan Kangasalan Prismasta (!) mukaani Mint Chocolate -huulivoiteen, koska en yksinkertaisesti voinut olla sitä ostamatta. Luulenpa, että voin jo nyt sanoa löytäneeni kaikkien aikojen suosikkihuulirasvani – ja se on paljon se. Näistä lisää, kun loputkin kotiutuvat.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä suuntasin Makeup Revolutionin sivuille ja olin melko sekaisin kun käytin varmaankin kolme tuntia siihen, että valikoin ne, mitä ehdottomasti halusin päästä kokeilemaan (ja katsoin samalla muutaman YouTube-videon tuotearvosteluista sekä selasin blogeista tietoa). Karsin muka kokoelmaa, mutta… noh… sanotaanko, että tuon shoppailun jälkeen vannoin pyhästi (lähinnä itselleni ja jokseenkin huvittuneelle puolisolleni) etten osta vuoteen mitään kosmetiikkaa mitä en varsinaisesti tarvitse. Eli toisin sanoen ihon- ja hiustenhoito on ihan OK, samoin kuin ripsarit & meikkipohjat jotka ahkerasti kuluvat/pitää uusia, mutta en täräytä viittä kymppiä luomiväripaletteihin tai muuhun ”turhaan”. Paitsi jos Mike onnistuu nappaamaan työprojektin itselleen… Sitten ehkä. Ja todennäköisesti lisää Sabé Massonia.

Makeup Revolutionista on tulossa 1 paletti kasvoille (poskipunat/korostus/varjostus), 3 luomiväripalettia (hupsista), meikinkiinnityssuihke (en ole koskaan sellaista vielä kokeillut!), 3 huulilakkaa, 3 huulipunaa sekä nude meikkikynä (en ole tätäkään ”perustuotetta” vielä koskaan kokeillut!). Paketti on jo matkalla Suomeen (iiks!), joten loppuviikosta saattaa tulla hyvinkin mielenkiintoinen, jos hyvin käy.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s