Koiravanhukseni

Harmaa päivä

Koirani on reilut 13,5 vuotta vanha, mikä on pienellekin koiralle jo kunnioitettava ikä. Hän on ollut koirani pennusta saakka ja on näin ollen myös ollut mukanani varttumassa aikuiseksi. Koirani käyttäytyi kuin pikku pentu n. 8-9 vuotiaaksi saakka. Sitten se alkoi pikku hiljaa rauhoittumaan eikä enää tuonut vieraille koko leluarsenaaliaan tervetulotoivotuksena eikä hakenut koko ajan leikkikaveria. Palloleikit jaksoivat silti yhtä kiinnostaa ja innostaa kovasti.

Vielä pari vuotta sitten koira jaksoi mennä tohottaa koirapuistossa nuorukaisten kanssa ja hakea palloakin. Menoa piti vähän rajoittaa sydämen sivuäänen vuoksi – muuten koira alkoi yskiä riehuessaan. Viimeisimmän muuttomme jälkeen (n. vuosi sitten) olemme pallotelleet enää satunnaisesti sisällä… mutta näkökyvyn pikkuhiljaa vähennyttyä viimeisen vuoden aikana on tuo leikkiminen käytännössä jäänyt. Kuulokin on mennyt niin, että enää ei ilotulitukset pelota – mikä on sinänsä hyvä. Mutta toisaalta ennen niin taitava temppuilija ei enää temppuile, koska hän ei kuule (tai näe) mitä pyydät.

Kesällä tuli todetuksi munuaisvika, jonka merkit olisi pitänyt huomata jo aiemmin, mutta emme sitä osanneet tehdä. Munuaisvikaa tosin ei voi korjata, vain hidastaa. Ruokavaliolla ja lääkkeillä ollaan menty ja kaikki on sinänsä vaikuttanut menevän hyvin. Vanhuutta ei kuitenkaan voi korjata eikä edes hidastaa. Se tulee väistämättä.

Joskus hän tuijottelee kaukaisuuteen kaikessa hiljaisuudessa pitkät tovit – todennäköisesti mitään näkemättä. Toisinaan hän luulee kuulevansa jonkun tulevan, vaikka todellisuudessa hän saattoi vaan kuulla jonkin painavan pudonneen lattialle toisessa huoneessa. Joskus hän unohtaa, miten ovi aukeaakaan ja kummasta reunasta. Joskus hän putoaa sohvalta kun ei oikein tiedä minne tassunsa laittaisi… Onneksi ei ole käynyt pahemmin. Olemme siirtäneet sohvapöytää ja yrittäneet jättää kulkureitit mahdollisimman selviksi ja sopineet, ettemme yllättäen siirtele kalusteita – mutta silti… Murehdin, että jotain sattuu kun en ole kotona, vaikka tiedän, että hauva käyttää päivänsä lähinnä nukkumiseen.

Miten nopeasti vauvasta tulikaan vanhus?

Vielä toivoisin meille yhteistä aikaa… ja sitä on niin kauan kun häntä jaksaa heilua ja tassu nousee kepeästi ja ulkona tuoksut kiinnostavat…

Mainokset

2 thoughts on “Koiravanhukseni

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s