Ensimmäinen 2016 lauantai

Sain aikaiseksi siivota tänään. Työpöytäni olikin jo varmaan kuukauden muistuttanut jotain ihan muuta kuin pöytää (lähinnä siis kaatopaikkaa), joten siivoilu tulikin tarpeeseen. Pitäisiköhän tuosta joulukuusesta jo kohta luopua? Sain sen laitettua paikoilleen niin myöhään, että olen nyt pitänyt siitä kiinni kynsin ja hampain, vaikka toki tiedostan, että jouluun on taas aikaa se reipas 300 päivää… Jos rehellisiä ollaan, kuusi on 99% pystyssä vielä siksi, että ajatus koristeiden purkamisesta kauhistuttaa. Noin muuten keräsin joulukoristeet jo aikalailla pois, vaikka ei niitä kovin paljon ollut alunperinkään. Ugh. Koiralapsi puolestaan kunnostui tänään valokuvamallina. Ja voin sanoa, että oli melko hankalaa saada 9-viikkoinen koiranpentu pysymään paikallaan valokuvan ottamisen verran!

Olen tänään siivouksen lisäksi lähinnä pelannut Guild Wars 2:sta, johon nyt olen taas jotenkin tässä loman aikana eksynyt takaisin. Eilen illalla kokeilin Diablo III ja sen hankkiminen vähän kutkuttelee myös… Liian paljon pelejä, liian vähän aikaa!

Sain muuten pitkästä aikaa myös meikkiä sipaistua kasvoille. Huhhuh. Mitenköhän arjesta taas selvitään?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s