Pitkä hiljaisuus

Hupsista. Päivät vipeltävät ohitse kuin hamsterit juoksupyörissään ja minä en meinaa oikein saada kiinni yhdestäkään. En hamsterista, enkä päivästä. Töissä on ollut melkoista hullunmyllyä (mikä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, kun näitä viimeaikaisia postauksia katselee), mutta ensi viikolla voisin jotenkin olettaa menon ihan pikkuisen rauhoittuvan, ennen kun pyöritys alkaa taas ennen vappua. Minulla on … More Pitkä hiljaisuus

Instragram-kuvia vuodelta 2014, osa 3

Ja viimeisten kuvien aika on koittanut! Syyskuu Syyskuu on suosikkikuukauteni, eikä vain kuun lopussa olleen syntymäpäiväni vuoksi. Syyskuussa on vielä lämpimiä päiviä, mutta sitten myös sumuisia, kosteita ja viileitä päiviä, jolloin ilmassa tuoksuu metsä… Silloin on mukava keittää cappucinot ja nauttia pari voisarvea… Syyskuussa sairastin ikävä kyllä myös poskiontelontulehduksen (tämän vuoden 2. sellainen, viimeisimpään sain … More Instragram-kuvia vuodelta 2014, osa 3

Instagram-kuvia vuodelta 2014, osa 2

Ja kuvakertaus vuodelta 2014 jatkukoon… seuraavaksi – kesä! Toukokuu Jos huhtikuussa oli ollut kylmä ja hytisty teellä n. +3 asteessa ulkona, toukokuussa oli melkoiset kesäkelit. Auton lämpömittari näytti säännöllisesti yli 30 astetta ja kyllä ulkona tuntui ihan oikeastikin todella lämpimältä. Jäätelökausi tuli avattua taivaallisella Minetti-jäätelöllä… Meillä oli ennen niin vaarallisen lähellä Minetti, kun se oli … More Instagram-kuvia vuodelta 2014, osa 2

Instagram-kuvia vuodelta 2014, osa 1

Rakastan Instagramia. Rakastan valokuvia, räpsyjä, niitä pieniä hetkiä (joskus turhiakin), mitä Instagramiin tallentuu. Järkkäriä on vaan niin hankala roudata mukana, säädellä asetuksia ja mallailla konseptia. Sillä ei vaan voi ”räpsäistä”. Sinänsä hyvä, mutta rakastan Instagramiin räpsimisen helppoutta. Pidän siitä, että muutkin räpsivät sinne. Kuva ei aina kerro tuhattakaan sanaa, mutta ei sen tarvikaan. Katsellesssani viimeisen … More Instagram-kuvia vuodelta 2014, osa 1